Blogs, They Are A-Changin’

Arimo bloggaa is gone – long live Arimo travels!

After a year of hiatus, my previous blog project will soon reemerge with a new concept. Goodbye random wondering in fluent Finnish, welcome travel stories in (almost fluent) English.

All the posts from Arimo bloggaa are still available in the archives of this blog.

Viimeinen tuotantokausi

Meillä on yhden ystäväni kanssa jo vuosia jatkunut ajatusleikki. Ajattelemme yliopistoelämäämme fiktiivisenä tv-sarjana, jossa yksi tuotantokausi vastaa yhtä lukuvuotta.

Suurissa sattumuksissa kehumme hyvää käsikirjoitusta, kämäisimmät keskustelut pistämme ”dialogia kirjoittaneiden TET-harjoittelijoiden” piikkiin. Välillä mietimme tuotantokausien tunnusmusiikkeja tai nauramme sille, kuinka epäuskottavia juonenkäänteitä kohdallemme on taas keksitty.

Nyt tuosta sarjasta on alkamassa viides ja viimeinen tuotantokausi. Kaverini aikoo valmistua ensi vuonna. Itsekin aion aloittaa keväällä määrittelemättömän pituisen välivuoden. Voi olla että palaan reissailujeni jälkeen vielä yliopistolle, mutta siinä välissä monet tuttavat ehtivät jo kadota kaupungin ympyröistä.

Edessä on yhden aikakauden päätös.

Luku 2: Okei internet

Alkuvuodesta kokosin blogini ensimmäiset tekstit luvuksi (Luku 1: Keskiluokkaistuminen). Ajattelin silloin, että kokonaisuutta pilkkomalla voi erotella blogin ajanjaksoja toisistaan.

Elämässäni on alkamassa taas uusi vaihe, joten on aika pistää blogin viimeisimmät sisällöt pakettiin.

Luku 2: Okei internet

2.1: Satunnaista haahuilua

Kevään kaunokirjalliset tavoitteet

Satunnainen yhteydenotto Serbiasta

(Hiljais)eloa

Aikuistaminen

Kaimani, top 6

The Best is Yet to Come

Pienten tekojen historia

2.2: Maanjäristyksen jälkeen

Nepalin maanjäristys

Maailmanlopun jälkeen

Stimppaukko

Kertausta

2.3: Encore

Se kerta, kun kävelin vahingossa alas kalliojyrkänteeltä

Kirjeitä tulevaisuuden itselle

Vaikka elämässä on tapahtunut tänä aikana paljon, on blogissa ollut varsin hiljaista. Olen keskittynyt mielummin itse tekemiseen kuin siitä kertomiseen.

Paljon jäi toki myös tekemättä. Luvun alussa kerroin, että aioin kirjoittaa pari novellia kevään aikana. En kirjoittanut. Ainakin toiseen novelli-ideaan saatan uppoutua vielä joskus tulevaisuudessa. Se tosin vaatisi parin kuukauden uppoutumista. En halua haaskata hyvää pohjaa hutiloituun toteutukseen.

Seuraavaksi onkin edessä jonkinlaista lopun alkua. Siitä lisää myöhemmin.

Kertausta

1. Helmikuun alussa tuntematon serbialaisnainen otti miuhun yhteyttä Facebookissa. Nainen pyysi ihmisiä ympäri maailmaa ottamaan valokuvia, joissa näkyi naisen rakkaudentunnustus eksoottisissa maisemissa. Siksi nainen oli pistänyt viestiä kymmenille satunnaisille ihmisille.

2. Nepalin maanjäristyksen jälkeen tuntematon ranskalainen pisti viestiä miulle ja muille Maailmanlopun hotellin entisille asukkaille. Yhdessä järjestimme nettikeräyksen, jolla saimme kokoon yli 2000 euroa nepalilaisten ystäviemme hyväksi.

3. Lisäksi tänä keväänä kaverini jäljitti ainejärjestömme logon tšekkiläisen piirtäjän kysymällä kuvasta Reddit-sivustolla. Oikea 88-vuotias taiteilija löytyi, vaikka kuva oli peräisin 1990-luvun alusta.

Okei internet, oot ihan siisti.

Maailmanlopun jälkeen

Kriisit voivat yhdistää ihmisiä.

Edellisessä blogipostauksessani kirjoitin lauantaisesta Nepalin maajäristyksestä, joka tuhosi myös itselleni tärkeän Maailmanlopun hotellin kaikki rakennukset. Olen asunut tuossa hotellissa, joka on enemmänkin mökkikylä kuin hotelli, yhteensä lähes kaksi kuukautta kahdella Nepalin matkallani. Hotellin työntekijöistä on tullut minulle hyviä ystäviä ja kavereita. Maailmanlopun hotellilla olen opetellut pelaamaan korttia nepaliksi ja keskustellut kynttilänvalossa kaikesta elämään liittyvästä.

Kutsun Maailmanlopun hotellia kodikseni kaukana kotoa. Paikalla ja sen ihmisillä on ollut valtava vaikutus elämääni ja ajatteluuni.

Tuon blogipostauksen jälkeen alkoi tapahtua. Minulle ennestään tuntematon ranskalaisnainen aloitti Facebookissa ryhmäkeskustelun, johon hän kutsui entisiä Maailmanlopun hotellin vieraita. Olin monen muun tavoin kysellyt nepalilaisten ystävieni perään näiden Facebook-seinillä. Sitä kautta ranskalainen löysi minut ja monta muuta, joille Maailmanlopun hotelli on merkinnyt yhtä paljon.

Aloimme miettiä, kuinka voisimme auttaa maanjäristyksessä kodittomiksi ja työttömiksi jääneitä ystäviämme. Yhteisvoimin ideoimme ja selvitimme, kuinka voisimme lähettää rahaa ystävillemme ja näiden perheille. Oikean tilinumeron ja keräystavan järjestämiseen meni hetki, mutta onnistuimme. Perustimme tänään rahankeräyksen, jonka avulla keräämme lahjoituksia Maailmanlopun hotellin työntekijöiden hyväksi. Keräys löytyy täältä:

http://www.gofundme.com/ta5nzv7f

On ollut kaunista seurata, kuinka ihmiset ympäri maailman toimivat yhdessä yhteisten tuttaviensa auttamiseksi. Vähitellen paisuneessa ryhmässä on monia ihmisiä, joihin tutustuin jo Nepalissa. Silti suurin osa porukasta on toisilleen ennestään ventovieraita.

(Tällä lahjoituksella tuetaan joitakin kymmeniä ihmistä, mutta Nepalissa on avuntarvitsijoita paljon enemmänkin. Muistutan edelleen, että laajempi auttaminen onnistuu esimerkiksi SPR:n keräyksen kautta.)

Nepalin maanjäristys

Maailmanlopun hotelli heinäkuussa 2013.

Maailmanlopun hotelli heinäkuussa 2013. Nyt talot ovat romahtaneet.

Päässä kohisee ja ajatukset karkailevat. Kirjoitan nyt melkoisen tunnekuohun vallassa.

Nepalissa iski eilen maanjäristys, joka oli maan voimakkain 80 vuoteen. Ainakin 2000 ihmisen tiedetään kuolleen. Arvio uhrien määrästä tuntuu nousevan koko ajan. Vielä eilen illalla tiedotusvälineet puhuivat yli tuhannesta, mutta yhdessä yössä luku taas tuplaantui.

En vielä eilen aamulla täysin tajunnut, miten suuresta tuhosta on kyse. Nyt uutiskuvissa näkyy kymmeniä minulle tuttuja rakennuksia palasina. Satoja vuosia vanhoja temppeleitä on romahtanut Nepalin suosituimmissa turistikohteista. Maa ei toivu tästä ikinä täysin ennalleen.

Temppelit ovat miulle toki helvetin toissijaisia, kun maanjäristyksen vaikutusalueella asuu paikallisia ystäviäni, kavereitani ja tuttaviani. Datayhteydet ovat olleet pitkälti poikki, joten jokainen pieni tiedonmurunen on merkinnyt paljon.

Kaikki kaverini joista olen kuullut, ovat kunnossa. Parista tutusta en vielä tiedä. Kuulemma kaikki “Nepalin kotini” (nuo lainausmerkit voi jättää pois) Maailmanlopun hotellin rakennukset ovat romahtaneet. Ainakin yksi kaverini menetti myös kotitalonsa.

Kaikki tuttaviani koskeva tieto tulee Facebookin kautta. Kukaan ei ole kirjoittanut itse mitään, mutta aina välillä jonkun joku tuttu tietää kertoa jotain. FB on julkaissut myös oman kriisityökalunsa josta näkee, keiden tuttavien tiedetään jo olevan turvassa.

Yleensä Facebookissa painaa tykkäysnappia kivojen kuvien ja hauskojen päivitysten kohdalla. Sen jälkeen tuntuu erikoiselta tykätä tiedosta, että ystävä on hengissä.

nepalfb

Ps. Jos Nepalin kriisialueelle haluaa tarjota apuaan, onnistuu se esimerkiksi Punaisen Ristin kautta lahjoittamalla.

(Hiljais)eloa

Uusien juttujen tekeminen on paljon kiinnostavampaa kuin vanhoista kertominen. Silloin blogiinkaan ei ilmesty uusia tekstejä.

Ja vaikka intoa olisi, niin en mie nyt kyllä kerkeisi mitään kirjoittamaankaan.