Tashidhalek Guest House

Nepal, 7.-8.1.2015

Pienen pöydän ääressä istui kaksi muutakin vierasta. Ne olivat ensimmäiset länsimaalaiset, jotka näin lähdettyäni Maailmanlopun hotellista. Välissä parinkymmenen kilometrin vaellus syrjäseutujen läpi Dhulikheliin, josta Tashidhalekin Guest Housen omistaja poimi miut skootteriinsa. Vaellus meni erittäin hyvin (vain kerran kävelin väärään kaupunkiin!), mutta taivallus tuntui kyllä kropassa. Päivällispöytään oli mukava istahtaa.

Muut vieraat olivat saapuneet seudulle jo edellisenä päivänä. Vanha brittimies oli IT-kauppias, jonka työpaikka oli juuri menossa alta. Ranskalais-kambodzalaisella pörssinaisella työnäkymät vaikuttivat valoisammilta. Kysyttäessä sanoin itse olevani toimittaja, mikä taitaa nykyään olla totta.

Kuten vakipaikkani Nagarkot, myös Dhulikhel tunnetaan vuoristomaisemistaan. Majatalomme sijaitsi mäen laidalla kaupungin ulkopuolella, pienemmässä Bhattedandan kylässä. Puhuimme kolmestaan huomisesta auringonlaskusta. Sää oli ollut nyt pilvinen, mutta hyvällä tuurilla majatalon keskeneräiseltä katolta näkisi Himalajan vuorijonot. Britti ei tosin uskonut, että niin kävisi.

”Jos kuitenkin olisi kirkas keli, sinäkin voisit ottaa kuvia kamerallasi.”, mies totesi minulle.

Miehen yllätykseksi vastasin, etten ottanut kameraani mukaan Dhulikheliin, enkä muutenkaan kuvaa hirveästi. En halunnut rinkkaani liikaa lisäpainoa, joten jätin kameran Nagarkotiin odottamaan paluutani.

Kerroin esimerkin toissakesän reissultani Bhaktapurista. Kun kiersin nuoren turistioppaan perässä temppeliaukioilla järjestelmäkamera mukanani, en kuvannut kierroksen aikana juuri mitään. Lopulta turistiopas ihmetteli asiaa, joten räpsin mieliksi muutaman kuvan.

”Eikä näitä maisemia voi muutenkaan ikuistaa kuviin. Ei tietokoneen ruudulta näe, miltä tuntuu kun horisontti on pari kilometriä liian korkealla”, jatkoin.

Mies kuunteli ja nyökkäsi.

”Niin. Painat hetket mieleesi, jotta voit muistella niitä myöhemmin”, brittimies tulkitsi.

En väittänyt vastaan, mutta en tiedä pitääkö sekään paikkansa. Onko järkeä kokea asioita vain, jotta niistä saisi muistoja? Eikö voisi vain elää silmät auki ja kokea sillä hetkellä, kun jotakin tapahtuu? En tiiä, onko näihin oikeita vastauksia.

*

Seuraavan aamuna auringonnousu oli sittenkin pilvetön. Heräsin varhain ja kapusin katolle, jossa muut jo seisoivat. Joka suunnassa valtavat vuorijonot täyttivät näkökentän. Uskomaton näky.

Seisoin hiljaa ja katsoin maisemaa. Britti koitti ottaa näkymästä kuvia, mutta luovutti sitten.

”Olit oikeassa. Mikään kamera ei pysty tallentamaan tätä.”

Leave a Reply

Fill in your details below or click an icon to log in:

WordPress.com Logo

You are commenting using your WordPress.com account. Log Out /  Change )

Google photo

You are commenting using your Google account. Log Out /  Change )

Twitter picture

You are commenting using your Twitter account. Log Out /  Change )

Facebook photo

You are commenting using your Facebook account. Log Out /  Change )

Connecting to %s