Miksi vanheneminen on niin siistiä

Täytin jokin aika sitten vuosia. Miusta vanheneminen on aika siistiä.

Vanhenemisen hienous ja pääpointti ei ole omien ikävuosien vierimisessä, vaan muiden ihmisten elämien seuraamisessa. Miusta on pirun mielenkiintoista nähdä, mihin suuntiin kaikkien elämät liikkuu. Tutut, puolitutut, satunnaiset kohtaamiset. Kukaan ei pysy paikallaan, vaan kaikki rullaavat omiin suuntiinsa sellaisessa kauniissa kaaoksssa, jonka kokonaisuutta kukaan ei hallitse.

Nuorempana juuri kellään ei ollut mitään oikeita titteleitä. Pikemminkin porukka määriteltiin sen mukaan, mitä he aikoivat olla tulevaisuudessa. Ihmiset haaveilivat jostain. Oltiin tulevia lääkäreitä ja muusikoita, tai ei päätetty vielä. Joillekin riitti illuusio siitä, että kaikki olisi vielä mahdollista.

Nyt, tässä aikuisuuden alkupuolella, ihmisillä onkin jo oikeita titteleitä. Osa on puheenjohtajia, osa opiskelijoita ja osa toimittajia. Tulevaisuuden rokkitähdistä on saattanut tulla nykyisyyden ikiopiskelijoita. Ja yhä on tilaa muutokselle. Sekä maailma että ihmiset kulkevat yhä eteenpäin omilla tavoillaan.

Ja se on jännää se.